Paikallisyhdistykset

Keskustan henkilöjäsenenä on mahdollista olla paikallisyhdistyksen jäsenyyden kautta. Jokainen meistä on jonkin paikallisyhdistyksen jäsen. Jäsenmaksut peritään nykyisin piirijärjestön toimesta keskitetysti ja niistä tilitetään palautuksena sovittu osuus omalle yhdistykselle. Jäsenyys kohdistuu useimmiten asuinpaikan perusteella, mutta jokainen voi halutessaan itse päättää mihin porukkaan hän haluaa liittyä, jos haluaa esimerkiksi toimia yhdessä ennestään tuttujen kanssa.

Paikallisyhdistykset voivat lähettää äänivaltaisia edustajia puoleen piirin kokouksiin ja Keskustan puoluekokoukseen. Niiden paikallinen toiminta ja aktiivisuus vaihtelee jäsenten omien tarpeiden mukaan. Lempäälässä hoidamme kunnallisen toiminnan ja vaalityön ym. yhteistoimintana kunnallisjärjestön kautta. Vaikka kunnallisjärjestön jäseniä ja päätöksentekijöitä ovat virallisesti paikallisyhdistykset edustajiensa kautta, Lempäälässä jokaisella Keskustan jäsenellä on erillisellä päätöksellä äänioikeus myös kunnallisjärjestön kokouksissa.

Keskustalla on Lempäälässä viisi paikallisyhdistystä:

Keskustan Itä-Lempäälän py.

Pj. Hannu kopola, vpj. Panu Pirhonen

Keskustan Ahtialan-Lastusten py.

Pj. Annele Matintupa

Keskustan Lempoisten py.

Pj. Riittä Mäkinen

Keskustan Säijän py.

Pj. Mikko Kärki

Keskustan Kuljun py.

Pj. Jari Viskari

Comments are closed.

  • RSS Suomenmaan uutisia

    • Etanoliautoilu etsii elintilaa sähköautohypetyksen varjossa – "EU-komission vaatimus päästöttömyydestä tulee vielä muuttumaan" elokuu 1, 2021
      EU-komission vastikään julkistama laaja lakiesitys ilmastonmuutoksen torjumiseksi herätti vilkasta keskustelua autoilun tulevaisuudesta. Komission kaavailujen mukaan liikenteessä olevien henkilö- ja pakettiautojen pitäisi olla kokonaan päästöttömiä vuoteen 2050 mennessä. Keinoja tavoitteeseen pääsemiseksi ovat polttoaineiden päästökauppa ja uusien autojen päästöjen nopea nollaaminen. Esityksen läpimeno tarkoittaisi käytännössä sitä, että uusien polttomoottorilla käyvien autojen valmistus loppuisi kokonaan jo vuoteen 2035 […]
    • Koronaluvut uhkaavat urheiluseurojen toimintaa syksyllä – huolena nuorten putoaminen harrastuksen parista elokuu 1, 2021
      Viime aikoina kasvaneet koronaluvut ja niiden mukanaan tuomat rajoitukset uhkaavat urheiluseurojen ja -liittojen syksyn toimintaa ja sarjojen aloitusta. Huolta herättää erityisesti nuorten harrastajien väheneminen. –  Huoli on, miten nuoret saadaan takaisin urheilun ja liikunnan pariin. Tämä ei ole lajikohtainen vaan yleinen asia, toteaa Suomen Käsipalloliiton toiminnanjohtaja Päivi Mitrunen. Korona on kurittanut seuroja huomattavalla harrastajien ja […]
    • Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan voi jatkossa selvittää lyhyissäkin työsuhteissa – isot päiväkotiketjut pitävät lakimuutosta hyvänä heinäkuu 31, 2021
      Lasten kanssa työskentelevien rikostaustan voi elokuusta alkaen selvittää lyhytaikaisissakin työsuhteissa. Aiemmin alle kolmen kuukauden sopimuksella työskentelevien rikostaustoja ei ole voitu tutkia. Lakimuutos ei kuitenkaan velvoita työnantajaa selvittämään lyhytaikaisen työntekijän rikostaustaa, vaan työnantaja voi käyttää omaa harkintaansa. Talentia ry:n puheenjohtaja Jenni Karsion mukaan lainsäädännöllä varmistetaan, että mahdollisuus rikostaustan selvittämiseen on kaikissa ammateissa, joiden harjoittamiseen liittyy säännöllistä […]