P


Katso miksi valita Lempäälän Keskusta

Keskustan luottamushenkilöt tekevät aktiivisesti töitä inhimillisemmän ja ihmislähtöisemmän palvelun puolesta. Meille keskeistä on kuntalaismyönteisen näkökulman vieminen viranomaistoimintaan kautta linjan. Haluamme edistää jatkossakin myös ihmisten vapautta tehdä omia valintoja, oikeutta rakentaa ja toteuttaa tarpeitaan sekä haaveitaan turvallisessa Lempäälässä. Ota yhteyttä ja kerro omista toiveistasi kunnan päätöksentekoon!


Comments are closed.

  • RSS Suomenmaan uutisia

    • Suomi jyräsi sata vuotta sitten sellaiseen jättimenestykseen ettei koskaan – Pariisin olympialaiset muistetaan myös Tarzan-uimarista 5 toukokuun, 2024
      Paavo Nurmi juoksi vuonna 1924 kaikkiaan viisi olympiakultaa
    • Tuore tutkimus kumoaa väitteet parasetamolin raskaudenaikaisista riskeistä 5 toukokuun, 2024
      Parasetamolin käyttäminen raskauden aikana ei suurenna lapsen autismi- tai ADHD-riskiä, vaikka jotkin tutkimukset ovat viitanneet siihen, kertovat tuoreet ruotsalaistulokset. Älyllinen kehitysvammaisuus ei myöskään liity raskaudenaikaiseen parasetamolilääkitykseen. Tutkimuksesta kertoo uutispalvelu Duodecim. Tutkimus perustuu 2,5 miljoonan vuosina 1995–2019 syntyneen ruotsalaisen rekisteritietoihin. Lapsia seurattiin kymmenvuotiaaksi ja heistä seitsemän prosenttia oli altistunut parasetamolille raskauden aikana. Parasetamolin yhteys pieneen autismin, […]
    • Trump: En enää tunnista Lontoota ja Pariisia 5 toukokuun, 2024
      Eurooppalaiset kaupungit ”avasivat ovensa jihadille” siinä määrin, ettei Lontoota ja Pariisia ole enää tunnistaa entiseksi, arvioi Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kampanjapuheessaan Wisconsinissa keskiviikkona. Poliittiset ja uskonnolliset ääriryhmät ovat käyttäneet ilmaisua jihad eli pyhä sota oikeuttaakseen omat tekonsa ja raa’at väkivallanteot. Trumpin mukaan eurooppalaiset kaupungit ovatkin aivan hunningolla. – Meillä on upea kulttuuri ja perinteet – ei […]