Kansanedustajiamme: Eino Aaltio

Riitta Mäkinen esitteli Lempäälän Keskustan vappulounaalla 1.5.2016 lempääläistä maalaisliiton kansanedustaja Eino Aaltiota

Lempääläinen maalaisliiton kansanedustaja:  Eino Aaltio

Kaikki vähän varttuneemmat lempääläiset muistavat Sampsa Aaltion (1927-2013) Hän oli Sotavallan kartanon isäntä ja johtohenkilöitä Lempäälän järjestö- ja kunnalliselämässä sekä kansanedustaja 1979–1987.

Sampsa oli kokoomuslainen, mutta hänen isänsä Eino Abram Aaltio (1889–1974) oli maalaisliittolainen. Eino  oli tullut puolueen piiriin viimeistään 1924. Vuoden 1927 eduskuntavaaleissa hän tuli varasijalle Hämeen läänin pohjoisessa vaalipiirissä. Varsinainen kansanedustaja, maanviljelijä Janne Ihamuotila Ylöjärveltä kuoli kesken edustajakautensa tammikuussa 1929, jolloin ja Aaltio kutsuttiin jatkamaan.

Kaudesta ei tullut pitkää, sillä eduskuntavaalit pidettiin tuolloin kolmen vuoden välein ja kesällä 1929 oli taas vaalit. Oliko Aaltio uudestaan ehdokkaana vai ei, en tiedä. Seuraavana vuonna hän joka tapauksessa lähti kymmenvuotiskaudeksi varakonsuliksi Yhdysvaltain Minnesotaan.

Suomeen palattuaan Aaltio toimi asianajajana Helsingissä kuolemaansa saakka, vuoteen 1974. Muutaman vuoden 1950-luvulla hän työskenteli myös maatalousministeriön asutusasian osastolla.

Eino Aaltio  ei siis varsinaisesti isännöinyt Sotavaltaa, vaikka oli naimisissa talon tyttären Vienan kanssa. Kartano olikin edellisen isännän omistuksessa kuolemaan asti 1935.  Sitten omistajina olivat tyttäret Impi ja Viena ja  sitten Viena yksin, kunnes Sampsasta tuli isäntä 1954.

Tästä ei-isännyydestä huolimatta Eino Aaltio  toimi paljon Lempäälän hyväksi, oli esimerkiksi perustamassa Itä-Lempäälän maamiesseuraa ja Itä-Lempäälän osuuskassaa, josta sitten kehkeytyi koko Lempäälän osuuspankki. Hän myös oikeastaan perusti Lempäälän kotiseutukirjallisuuden, samalla kun kuului Lempäälä-Seuran perustajiin. Laajin teos oli Lempäälän kunnallishistoria.

Keuruulta nimismieskierrokselle ja naimisiin                  

Eino Abram oli syntynyt Keuruulla kauppiaan poikana 1889 ja vuoteen 1906 nimi oli Andelin. Nimenmuutos yleisenä nimenmuuttovuonna, jolloin Eino Abram oli 17-vuotias, i jo kertoo siitä, että hän oli suomenmielinen, siis tahtoi suomen kielelle ihan täyden vaikutusvallan maassa, jossa ruotsilla oli vielä paljon enemmän merkitystä kuin mitä sen puhujien määrä olisi edellyttänyt.

Eino lähti ensin opiskelemaan papiksi, mutta vaihtoi oikeustieteeseen. Jo ennen valmistumistaan hän avioitui ensimmäisen kerran. Liitto kesti viitisen vuotta, vuoteen 1919. Sen aikana Eino ehti toimia nimismiehenä Lammin ja Kosken nimismiespiirissä, Jyväskylässä ja kotipaikkakunnallaan  Keuruulla. Lempäälässäkin hänen kerrotaan istuneen käräjiä, ilmeisesti varatuomarin arvoa varten auskultoiden.

Jollain tavoin, kenties ystävänsä Ilmari Kiannon välityksellä, Eino Aaltio oli tutustunut rajantakaiseen Karjalaan. Kun Vienassa 1919 perustettiin paikallisten johtama väliaikainen hallinto, Eino Aaltio kutsuttiin sen lakimieheksi ja sihteeriksi. Tämä kausi jäi kuitenkin lyhyeksi ja Eino asettui Helsinkiin asianajajaksi. Tässä vaiheessako hän ja Viena Sotavalta mahtoivat tutustua?  He avioituivat 1922.

Viena Sotavalta oli syntynyt 1893 ja hänen vanhempansa olivat  jo tuolloin valinneet nimeksi Viena. Karjalais-harrastus oli voimissaan taitelijoiden ja säveltäjien piirissä, mutta siis jotenkin säteillyt Sotavaltaankin, jossa sukunimi oli vielä Richter.

Ilmeisesti ainakin karelianismi yhdisti Eino Aaltiota ja Sotavallan väkeä. Eino, jopa hänen poikansa oli myöhemminkin Karjalan sivistysseuran aktiiveja. Muutoin eronnut mies vävykokelaana ei varmaankaan ollut se ykkönen. Pariskunta oli kuitenkin jo 30 molemmin puolin, aikuisia päätöksentekijöitä.

Avioiduttuaan Eino vaikutti muutamia vuosia Tampereella, mm. maalaisliittolaisen Hämeen maa -lehden päätoimittajana. Tämä pestin opettamana Aaltiosta tuli Kansalaiskorkeakoulun sanomalehtiopin opettaja. Oppilaitos kehittyi vuosien mittaan Tampereen yliopistoksi.

Sanomalehtiopin lisäksi Aaltion työaloja 1920-luvun jälkipuoliskolla olivat lastensuojelun lakiasiat, Suomalaisuuden liitto ja lehdet Ulkosuomalainen ja poliittis-kirjallinen viikkolehti Tähystäjä. Nämä kaikki Helsingissä. Lempäälä oli viikonloppujen ja lomien paikkakunta. Lapsia syntyi neljä, Meri, Sampsa sekä kaksoset Tauri ja Juhani.

Aitosuomalainen ja asvalttimaalaisliittolainen eduskunnassa

Politiikassa Aaltion ykkösasioita oli suomalaisuusaate. Siitä hän esitelmöi myös maalaisliiton puoluekokouksissa ja liikkui samoissa kuvioissa kuten Akateemisessa Karjala-Seurassa  mm. Urho Kekkosen kanssa. Tämä oli ylioppilas- ja suomalaisuuspoliitikko. Aaltio oli maalaisliitossa ensin, Kekkonen tuli perässä.

Maalaisliitossa oli 1920-luvullakin ”cityväkeä”, joskaan ei varmaan ihan syntyperäisiä stadilaisia. Heitä kutsuttiin asvalttimaalaisliittolaisiksi. Puolueen  suomalaisuusohjelma vetosi varsinkin sellaiseen nuoreen suomenkieliseen sivistyneistöön, joka oli sukunsa ensimmäisiä koulutettuja ja kokenut ruotsinkielisen sivistyneistön ylenkatsetta. Esimerkiksi oikeustieteellinen tiedekunta Helsingin yliopistossa oli varsin ruotsikko-voittoinen.

Myöhemmässä eduskuntapuheessa Aaltio kuvasi kokemusta näin:

”Vieras on yliopiston ilmapiiri jokaiselle suomalaiselle ylioppilaalle, joka joutuu sen ovet avaamaan. Se saleissa nuori suomalainen maalaisylioppilas usein ensi kertaa syvemmin tuntee sen nöyryyttävän aseman, jossa maan pääkansallisuus elää. Pienessä suomalaisessa koulukaupungissa siitä ei ollut vielä aavistustakaan.”

Aaltion lyhyt eduskuntaura alkoi 1. helmikuuta 1929, edeltäjän Ihamuotilan juuri kuoltua. Juristi kun oli, maalaisliitto sijoitti hänet lakivaliokunnan jäseneksi. Työväenasiain (=sosiaali)  valiokunnassa hän oli varajäsen.

Aaltio teki pari aloitetta rautatiemäärärahoista ja yhden siitä, että Seuraraari saisi rahat Antin talon siirtoon Säkylästä. Siirto tapahtuikin nopeasti aloitteen jälkeen.

Ensimmäisen täysi-istuntopuheensa Aaltio piti maaliskuussa 1929 ja esitteli lakiesityksen ”varallisuusoikeudellisista oikeustoimista”. Ensin hän esitteli sen valiokunnan edustajana neutraalisti ja perään puhui omasta puolestaan, suuri valiokunta kun oli mennyt muuttamaan joitain sanamuotoja Aaltion mielestä epäselvempään suuntaan. Aaltio esitti palaamista lakivaliokunnan muotoiluun, mutta ei saanut kannatusta. Sanamuotoihin puuttuminen kertoo toimittajataustasta!

Seuraavan kerran Aaltio puhui, kun käsitettiin ns. kovennettuja rangaistuksia. Eduskunnan pöytäkirjoista näkee, että hän tunsi hyvin rikollisuuden yhteiskunnallisia syitä. Jos maalaisliittoa pidettiin junttien puolueena, niin ei ainakaan ulkomaisia oikeusteoreetikkoja siteeraavaa Aaltiota!  Jonkun puoluetoverin mielestä hän taisi olla liian humaani.

Kolmannen kerran Aaltio puhui kun eduskunta käsitteli määrärahaa Helsingin yliopistolle. Pitkän puheensa loppuosassa hän muistutti kovasti arvostavansa  ruotsalaista kulttuuria kummassakin maassa, mutta se ei saa enää olla ylivalta-asemassa.

Laukonpeuran lähettäjä ja kotiseututukija

Tähän on selvittämättä, oliko Eino Aaltio ehdokkaana 1929 vaaleissa. Ainakaan hän ei tullut valituksi. Vuonna 1930 Aaltio lähti Amerikkaan. Sytykettä en tiedä. Hän toimi valtion virassa, konsulina amerikansuomalaisten pääasuinseuduilla Minnesotassa. Muutto ei ollut totaalinen. Hänet esimerkiksi on merkitty ensimmäiseksi jäseneksi, kun Helsinkiin perustettiin maalaisliiton paikallisosasto 1933.

Suomea puhuvia siirtolaisia oli useita kymmeniä tuhansia. Pohjoisissa osavaltioissa he harrastivat vanhaan tapaan metsästystä saaliseläimenä mm. peura. Syntyi ajatus peuran kotiuttamisesta Suomeen. Aaltio oli aloitteentekijä tai ainakin puuhamies alusta alkaen. Nimenomaan hän keksi Vesilahden Laukon ja Rafael Haarlan uuden eläimen vastaanottajiksi.

Kaiken muun monitoimisuuden lisäksi Eino Aaltio oli tavattoman tuottelias kotiseutututkija ja peräti kahdella paikkakunnalla, Keuruulla ja Lempäälässä. Julkaisulista on vaikuttava. Ensimmäinen Lempäälän Joulu 1964 oli nimenomaan hänen tekojaan., kehyksenä hiljattain perustettu Lempäälä-Seura.  Laajin teos oli Lempäälän kunnalliishistoria vuodelta  1964.

Runoilijakin

Aaltio harrasti hiukan myös runoilua. Vienan aikoja hän muisteli kalevalamittaisella runoelmalla Vienan neidon ryöstö. Laulumiehet-kuoron sävelmistöön on päätynyt runo Häkkioravalle.

 

Hyrrää hyrrää oravainen!

Päivä pitkä on

Häkki ei sua raudoitettu päästä pakohohn.

Pehmyt metsän puun on naava

Tääll’ oot tuhat tuskaa saava!

Sinimetsiin, sinimetsiin jätit sydämen

siellä tuoksui  havut, kerkkä, lehvät suhisten

sinut korven korkein pilvikuusi

leikkiin latvahan huusi.

Hyrrää, hyrrää oravainen,

päivä pitkä on,

Häkki ei sua raudoitettu

päästä pakohon,

hyrrää hyrrää kunnes retken

päättää lyönti kuolinhetken,

hyrrää, hyrrää metsä unhohon!

metsä unhohon!

 

Sävelmän oli tehnyt Aaltion serkku, äidinkielen lehtori Martti Vaula.

Aaltion oma kuolinhetki koitti lokakuussa 1974 juuri ennen 85-vuotispäivää. Hänet on haudattu Keuruulle. Viena Aaltio eli vuoteen 1990 ja lepää sukuhaudassa Lempäälässä.

Vastaa

  • Seuraa ja tykkää!

    Facebook
    Facebook