Suomen Keskusta rp.

Keskusta on suuri eduskuntapuolue ja hallituspuolue.

Keskustan korkein päättävä elin on joka toinen vuosi kokoontuva puoluekokous. Yhtenä maailman suurimmista poliittisista kokouksista se kerää yhteen jopa 3000 keskustalaista ympäri Suomen valitsemaan puoluejohtoa ja päättämään Keskustan poliittisesta linjasta. Jokainen paikallisyhdistys ja jäsenjärjestö voi nimetä äänivaltaisia edustajia kokoukseen jäsenmääränsä suhteessa ja jokaisella Keskustan jäsenellä on oikeus osallistua puoluekokoukseen.

Puoluekokousten välillä korkein päättävä elin on piirijärjestöjen edustajista koostuva puoluevaltuusto, joka kokoontuu kahdesti vuodessa. Tarvittaessa puoluevaltuusto kokoontuu myös päättämään Keskustan hallituksessa olemisesta tai oppositioon siirtymisestä. Pirkanmaalta puoluevaltuustoon on valittu kahdeksan edustajaa, yhtenä Tuukka Liuha Lempäälästä. Kaudella 2014-2016 puoluevaltuuston puheenjohtajana toimi Jouni Ovaska Pirkanmaalta Hämeenkyröstä. Hänet valittiin Keskustan puoluesihteeriksi  Seinäjoen puoluekokouksessa kesäkuussa 2016 vuoteen 2018 asti.

Puolueen toimintaa johtaa puheenjohtajan vetämä puoluehallitus, jossa jokaisella piirillä sekä sisarjärjestöillä on yksi edustaja. Vuosina 2017-2020 Pirkanmaalta puoluehallituksen jäsenenä toimii piirin puheenjohtaja Tuukka Liuha Lempäälästä.

Lisätietoa Keskustan toiminnasta ja politiikasta sekä yhteystietoja löydät kätevimmin Keskustan sivuilta WWW.KESKUSTA.FI

Comments are closed.

  • Seuraa ja tykkää!

    Facebook
    Facebook